9/29/2012



Mä olin eilen poikkeuksellisesti  baarissa. Join kaljaa. Sellaista keskiolutmerkkistä, jota valutettin hanasta isoon tuoppin. Ai että se maistui hyvälle. Poikkis sai houkuteltua mut päiväkaljoille viikon viimeisen deadlinen jälkeen ja kuten arvata saattaa, minut tuntien, ihan ennen aikojaan olin taas valmis. Sen jälkeisissä tunnelmissa olin aikamoisessa tekemisen kiimassa ja lähellä seinille hyppelehtivää pupua, jolla ei ehkä ole päätä. Kärsin myös kohteettomasta raivosta, joka purkautui kaikkiin vastaantulijoihin. Siihenkin katusoittajaan jolle sanoin aika hiljaa, että painu vittuun täältä inisyttämästä.

Baarissa mä tapasin ihanan savolaismiehen. Sitä ei häirinnyt ollenkaan poikkiksen läsnäolo. Se lupasi mulle päivähoitopaikan, sellaisen jossa luetaan seksilehtiä ja katsotaan seksifilmejä ja sitten mennään nukkumaan. Oli tosi vaikea vastustella. Se tyyppi oli sellainen peinteinen joka tytön unelmaprinssi. Mullahan on tapana imuroida niitä prinssejä. Nillä ei aina sytytä, että tässä ollaan vähän kielekkeen reunalla. Onneksi poikkis ei  ikinä ole mustasukkainen tai sairaan kiinnostunut mun menemisistä ja tekemisistä. Tosin säännöllinen päivähoito saattaisi aiheuttaa jotain ininää.

Olen joutunut jonkin aikaa miettimään sitä, kuinka vaikeaa mun on ottaa vastaan myönteistä palautetta. Kaikenlainen nollaava ja mollaava kritiikki on minusta aina riemastuttavaa, jopa boostaavaa. Heti kun joku soittaa perään, kiittää yksinkertaisesti vaikkapa hyvin tehdystä työstä, mulla naksahtaa jokin haista vittu-moodi päälle.

Ai hyvin tehty? Haista sinä vittu siellä kun et mitään tajua!
Ai kiitti vai? No kai se vittu kiitti kun oli oma perse tulessa!
Ai hyvää ruokaa tämä vai? Tykkäät siis syödä paskaa?
Ai palkankorotus? Työnnä perseeseen sekin korotus!

Näistä reaktioista kun pääsen, niin juon kolme litraa punaviiniä ja tanssin alasti kadulla. Sitä odotellessa, menkää kuuntelemaan mun soittolistaa etkoille. Se on huomiotu Nyt-liitteessä ja sillä on jo kaksi tilaajaa.

Mun lapsi kysyi multa olenko mä julkkis. Mä sanoin että jos olisin niin silloin me kaikki oltaisiin. Ja vaikka olisinkin niin sillä ei olisi mitään väliä. Mä tiedän että lapsi salaa vertaa mua Petri Nygårdiin. Mä aina yritän vedota siihen, että oikeesti mä näen itseni Stiginä. Ja eniten mä olen mä. Vaikka olisihan se kiva että lapsi voisi koulussa kertoa, että mun äiti on Petri Nygård. Sitäkin odotellessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Epistä

  Maija ja Suvi ”Te uskonette       meit' tuntijoiksi paikan tään, mut oomme       me myöskin matkalaisia kuin tekin.” * Kieltäydyn tied...