11/30/2013

Uusi omalääkäri


Niin ihminen haluaa kuolla
toisen syliin
ja toinen siinä kuolee.
Suuren sopeutumisen aaltoa on koko meri.
- Mirkka Rekola

Selätin ovulaatiokiiman. Hups vaan, se katosi lumisille teille ja valtaville sohville. Pääsin hengissä hauskan pikkujouluamokin läpi suoraan omalääkärin vastaanotolle. Ennen sitä join mahdollisesti liikaa Jaloviinaa taas. Se alkoi jotenkin siitä mulle viattomasti esitetystä kysymyksestä, että haluaisinko mä jallukolan. No mielelläni, mutta ilman kolaa. Saattaa se olla niinkin, että pohjalle nautitut ylenmääräiset punaviiniannokset olivat jo tehneet tehtävänsä. Tapasin baarissa ihanan naisen. Me itkettiin ja liikututtiin siitä miten ihana mä olen. Aina vähän hämmennyn, jos joku sanoo, että on heilunut täällä ihan tosissaan ja saanut jotain. Siitä innostuneena menin sitten antamaan lisää. Vaikeeta oli, kun en osannut valita kenelle antaa ja mitä. Onneksi Söpöliini tökki mua oikeeseen suuntaan viisailla sanoillaan. Nyt tosin tuntuu, että olisi parasta mennä heti turvakotiin. Jo ennen kuin annan itselleni kympillä turpiin. Ja se eilen löytynyt tutkimuskin paljasti oikeastaan sen, että miehet haistavat ovuloivan naisen ja sille ei oikein voi mitään. Vaikka yrittäisikin marinoida kroppansa alkoholissa ja unohtaisi laittaa tukkansa.

Vastaanotolla puhuttiin enimmäkseen Freudista ja Anneli Sarista ja Kiuruvedestä ja miehistä ja naisista ja parisuhteista ja Varkaudesta ja heterousasteista ja eroamisesta ja uudelleen yhteen menemisestä ja limonaadista ja kolumneista ja kirjoittamisesta ja orgasmeista ja mitä niitä nyt onkaan. Ja siitä, että kyvyttömyys tai tyytymättömyys parisuhteessa elämiseen saattaa olla myös sitä, ettei kestä nähdä itseään, koska parisuhde on aina yhdenlainen peili. Se käski minun olla varovainen sen kanssa mitä haluan. Paljastin halusuhteeni universumin kanssa ja sen, kuinka kammottavaa on joskus nähdä toiveittensa toteutuvan. Ne eivät koskaan toteudu sellaisinaan ja niillä on aina hintansa. Sitten se kävi läpi mun selkärangan ja kysyi, että onko mun selkä kipee. Koska (pitkän ja ihanan) diagnoosin ja tutkimushaastattelun mukaan se on ihan paskana. Jos silloin ei ollutkaan, niin nyt on.

Tänään mä olen kuitenkin enimmäkseen hihitellyt mun parhaan poikaystäväkandidaatin (joka on siis nainen) pornounille. Lähinnä mua pelottaa tuleva yö, kun mietin että kenen muna suussa nukun. Tietty naisjoukko lähelläni näkee nykyään samoja unia. Ja ne ovat hyvin villejä. Enkä nyt tällä tarkoita munaa suussa, vaan lähinnä Norjan kuningasta. Seuravassa hetkessä mä jo itkinkin. Vähän sekopääpäivä. En vaan osaa päättää pitäisikö mut pelastaa vai ei.

Kyllähän minä itse tiedän pohjimmaisen syyn sille, miksi menen ja teen kuten teen. Peittelen jälkiäni. Ehkä rakkauden.

Söpöliini on hyvästi kartalla kun se antoi mulle tän. Vähän niinku motto: The Country Dark – Liquor & Whoring


11/29/2013

Huono sängyssä ja yritys virkata vitusta eli yövuorossa



Kaaosteoriaa pukkaa. Pilvin kanssa on notkuttu yövuorossa ja pohdittu erinäisten tutkimustulosten pohjalta saatujen tietojen soveltamista käytäntöön. Kuten sen, että paksukaulaiset miehet ovat huonompia sängyssä. Tutkimus tosin viittasi vain mahdolliseen erektiohäiriöön. Ja siihen, että voipa tuo johtua ihan jostain muustakin. Hieno tutkimus. Pyysin heti Söpöliiniä (tää koodinimi on yhä vähän kesken, kun olen käynyt siitä syvällisiä keskusteluja kohteen kanssa) mittaamaan kaulanympäryksensä. Hyvä tulos. Jos heti haluatte mitata omanne, niin riskiraja on 35 cm. Saattaa se olla jotain muutakin. Tai olla olematta ollenkaan. Ei välttämättä näillä ole mitään tekemistä toistensa kanssa, mutta saattaa silti olla. Kannattaa tarkistaa.

Me puhuttiin myös taiteesta. Australialainen Casey Jenkins , neuloo ihan vitusta, koska feminismi. Ihan kivaa jälkeä ja mun oli heti pakko kokeilla. Mulla on sopivasti tässä lapanen työstettävänä, mutta kerä on Nallea. Isokin vielä. Mä uskon että lapasen tuleva isäntä osaisi arvostaa mun taiteellista työskentelyäni, mutta jätin silti väliin.  Mulla on myös 7 veljestä, mutta tässä kontekstissa se ei tuntunut hyvältä ajatukselta. Muuten se kyllä herätti muutamankin mielikuvan, joista ehkä sitten tuonnempana lisää.

Vannon, että vitusta virkkaaminen (poikkesin vähän alkuperäisestä) vaatii jonkin verran keskittymistä. Se tuntui juuri siltä kuin kuvittelinkin. Kutittavalta ja vitun märältä. Lopulta mä olin niin märkä, ettei lanka oikein juossut kivasti ulos ja mä keskeytin ihmiskokeeni ja kaivoin säälittävän lankamytyn sisältäni. Mä teen mieluummin käsityöt perinteisin menetelmin ja vittujutut miten huvittaa. Mut mä olenkin tällainen perinteinen nainen.

Pilvillä ja mulla nousi huoli tästä illasta. Tai no mulla nousi. Pilvi kertoi, että naiset jotka ovuloi, iskee miehiä, varsinkin jos niillä on jotain punaista päällä ja silmät tai jotain. Tääkin oli jokin tutkimus, ilmeisesti Iltalehden oma. Mä laskin ja laskin ja joo, lämpökin on jo noussut. Mä vielä harkitsen lähteämistä ulos tänään, sillä mä olen nukkunut aika vähän, ovulaatio on käsillä ja tiiättehän. Mä saatan raiskata vaikka naapurin koiran jos lähden harkitsematta liikenteeseen. Mulla kuitenkin on avajaiset ja pikkujoulut ja livekaraoke. Siinä on monta mahdollisuutta sortua vaikka mihin.

Että hauskaa iltaa vaan kaikille. Nyt pitää kipittää viinakauppaan, tiiättehän, ei tää selvinpäin suju.

11/27/2013

Päivän asukokonaisuus




Tää jotenkin korruptoitui tää file matkalla, mut MULLA ON VERRARIT. Nää on taattua henkkamaukkaa parin vuoden takaa, eli vintagea. Nää on mun lapsen. Olen siis varastanut nämä. Tissit ei mahu tähän. Laitan ne myöhemmin.


Innostuin ihan vitusti mun asukuvauksista ja otin KAIKKI vaatteet pois ja leikkasin kynnet. Ostin eilen uuden kynsileikkurin ja se maksoi jossain Iisalmessa 3,50. 

Tietäähän sen mitä tapahtuu, kun käy keskipäivällä kuvaileen kaikkia ihania asuja ja asusteita päivän blogia varten. Mä vähän innostuin ja otin kaikki vaatteet pois. Seuraavaksi mä menin suihkuun ja sitten mä olinkin jo lotraamassa rasvan ja öljyn kanssa. Nyt mulla on oikein raikas ja orgastinen olo.

Suosittelen kaikkeen seksiin luomua kookosöljyä. On ollut jotain pahoja puheita, ettei se kookosöljy olisikaan niin terveellistä, mutta kyllä se vittu on on!

Mitäs sitte tehtäisiin. Pitää ainakin löytää jotain pantavaa nyt ensin. Siis päälle pantavaa.

11/25/2013

Kuinka muutuin kunnon ihmiseksi eli en


Saaressa

Saaressa 

Aamupalahevonen 


“Realize deeply that the present moment is all you have. Make the now the primary focus of your life.” - Eckhart Tolle 
“And, when you want something, all the universe conspires in helping you to achieve it.” - Paulo Coelho
Matkalla kunnon ihmiseksi on sattunut kaikenlaista. Mutkaista. Onneksi mulla on matkaoppaina Echart Tolle ja Paulo Coelho. Mä kutsun niitä tuttavallisesti Tolloksi ja Koheloksi. Jaan näitten miesten kaikki ajatukset kuin omani. Monta kertaa päivässä. Vaalin heidän jokaista sanaansa kuin verenkiertoa. Olen ilahduttanut näillä myös Pilviä ja sitä miestä jolla ei oikein ole koodinimeä, mutta joka on hyvä marmattamaan ja tykkää pienistä eläimistä. Olemme joukko-oksentaneet sivistyneesti. Universumikin on antanut oikein isän kädestä.  Voiko muka paremmassa hetkessä elää, kuin hevonen suussa?
“Whatever the present moment contains, accept it as if you had chosen it.”  - Tolle 
“When we love, we always strive to become better than we are. When we strive to become better than we are, everything around us becomes better too.”  - Coelho
Vaikea sanoa onko mun maailmani lopulta täynnä rakkautta vai vihaa. Ihan vitun täynnä se kyllä on. Mikään ei ole muuttunut paremmaksi, mutta voisin ajatella jotenkin niin, että mitä sekavammaksi tämä meininki käy, sitä tyytyväisemmäksi muutun itse. Kaikki on parasta. Ehkä se on eräänlaista luovuttamista. Välillä melkein luopumista ihmisyydestä. En ole ihminen, mies tai nainen. Mutta ne havahtumisen hetket on vähän vaikeita.
“Life will give you whatever experience is most helpful for the evolution of your consciousness.” - Tolle
Tänään mun oli pakko mennä turvakotiin, ettei oma koti ja pää räjäytä tajuntaa. Sain siellä pizzaa ja kahvia. Myös Muusa löysi sinne samaan turvakotiin ja me päästettiin se sisälle, vaikka mä sanoinkin ettei avata sille ovea. Se ei muistanut viisaita loukkauksiaan joita jakeli mulle edellisenä yönä. Mulle tapahtuu kivoja asioita ihan putkeen! Musta on kasvamassa hiljalleen loinen, joka pesii missä sattuu ja unohtuu jonnekin olkkarin lattialle koko päiväksi syömään pizzaa ja hihittämään kaikille epäkohdille elämässä, joita turvakodin isäntä tarjoilee paremmin kuin Tollo ja Kohelo yhteensä. Se on paljon söpömpikin. Tiesittekö että pizzalaatikkoa voi säilöä kuukauden kotona, ehkä pidempäänkin, mutta makkaraperunoiden paketti pitää viedä heti roskiin ja ulos, koska se haisee niin pahalle. Minä tiedän. Ja että ihmisen ikävään ei auta eläin, eikä eläimen ikävään ihminen.
“Remember that wherever your heart is, there you will find your treasure.” - Coelho
Sydän on kyllä ollut siellä täällä. Lennellyt omilla teillään, mutta mitä enemmän annan sen lennellä, sitä vahvempana se takoo minussa ja palaa aina reissuiltaan. En kovin kamalasti jaksa häpeillä tai puolustella tai analysoida oikein mitään siihen liittyvää juuri nyt. Näin on hyvä. Näin on parasta. Ja mun ihanat naiset, epävakaat ja kauniit, surulliset ja läpimät, ruokkii mua kuin käenpoikaa lämpöisillä käsillään ja kosteilla silmillään.
“You can only lose something that you have, but you cannot lose something that you are.” - Tolle
Mä olen myös tavannut uusia kivoja ihmisiä. Se on aina vähän kummallista. Huomata että ihmiset on ihmisiä. Lihanpalasia jotka tanssii. Tulee hetkittäin sellainen ihmisuskovainen olo. Onneksi on kuitenkin näitä saatanan ajattelijoita, joiden oksennuksista voi lukea koko ihmiskunnan häpeän ja turhuuden. Näitä ei saisi päästää mekastamaan julkisesti, vaan nämä pitäisi haudata elävältä, suukapula suussa ja sormet pilkottuina. Polttohaudata elävältä. Koska kuolemaa ei ole.
“The secret of life is to “die before you die” — and find that there is no death.” - Tolle

11/22/2013

Tällaisena iltana



Minä valehtelen. Onneksi vain itselleni. Tai enimmäkseen. Jouduin päiväkahvipiinapenkkiin, jossa tarkkasilmäinen naiseni juotti minulle käsittämätöntä kahvintapaista ainetta ja sanoi ihan suoraan, että valehtelen. Kiemurtelin paljon. Muutaman tunnin. Oli vaikea sanoa ääneen, että näin tämä menee. Ja voi tätä ajan kulua ja vietettä. Ja väsymystä.

Toisaalta helpotti. Sain jotenkin tuhisteltua ääneen, että ehkä joo, ja että minulla on syyni. Kun sattuu vieläkin. Se mikä vaurioitti piuhoja joskus keväällä, onkin orgaanista ongelmajätettä jolla on oma elämänsä. Sivussa, mutta minussa, kiinni kuin käristetty liha. Paniikkina ja hikenä.  Silti aina poissa, ei minkään arvoinen pakkohätäjarru. Tapettu ei olekaan kuollut ja kuollut ei olekaan ihan niin tomuna kuin sen tulisi olla. Jos ei muuta ole jäljellä, on kylmät väreet ja kauhu. Varjon varjo. Pelko ja itku ja itkun pelko. Ja se, että valitsee aina jatkossakin vähän huonosti rakkauden kohteensa. Aina mahdottomat suojaksensa. Aivan kuin todellisuudessa voisi muka valita. Tutun kärventymisen kanssa on helppoa. Sille on kaava. Sille on paikka taulukkosuoriutumisessa.

Kaiken pyyhkimisen jälkeenkään, mikään ei ole puhdasta tai uutta. Taulusta ei enää saa tyhjää. Siellä on suhruna omat päätökset ja epäpätevät mukamasvoimat, joiden turvin, turvattomana, jatkaa elämöimistä. Kyllähän minä yritin taas. Naiset ja miehet ja silitykset menevät sekaisin. Eniten varon koskemasta siihen, mihin haluan koskea. Se jos jokin on päätöntä ja epäreilua.

En halua. Jatkaa. Kirjoitan alle kaikkien suosikkijuoppojeni runot, yksinäisyyden, viinanhimon ja kuolleistanousemisen. Postinjakamisen ja kalaretket. Elämä on täynnä kirjaimia joihin turvautua kun liha pettää. Landet som icke är ja lisää lohta, ja niin poispäin.

Tällaisena yönä vannon ja valvon kaikenlaista. Ja muistan. Yritän tarkentaa johonkin olevaan. On mennyt aika paljon pieleen, kun olevaa ei ole. Olen aina alussa ja alkua ei näy missään.

Olen en mitään missään ja luovutan.  Päästän vaan. Irti. Pitää vaan osata hävitä. Mennä. Meneminen saa mut kuitenkin hymyilemään. Vaikka vuotaisin itkua. En tarvitsisi tai haluaisi. En olisi niin kiinni siinä, ettei minua ole kenellekään missään.

Ninni Poijärvi – Vanhat jutut

11/19/2013

Työkotilapsimieselämänsekakäyttäjäyksinäisyyskriisi




Villeintä mitä sain viikonloppuna aikaiseksi, on oikean käden lapanen, jossa on sienen kuva. Ja kuusi kappaletta joulutorttuja. Ja aloitettua oikean käden lapasen.

Sain nauttia pitkästä aikaa täysin vapaista päivistä ja olin ihan urpona. Laskeskelin taaksepäin ja totesin, että tilastollisesti viikonloput, jolloin saan tehdä töitä, ovat vapaudenkin suhteen innovatiivisempia. Tulee vähän löysättyä jarrua ja pipoa ja oltua hereillä 24h/vrk tai nukuttua missä sattuu. Eli siis juotua ja naitua miten sattuu. Nyt kun olen herännyt jo reilun viikon omasta sängystä, sohvalta ja lattialta, tuntuu ihan siltä, että pitäisi joko sisustaa tai siivota. Varmaan mulla on jokin myöhästynyt pesänrakennusvietti, joka ilmenee hetkellisenä haluna imuroida.

Puhuin mun ihanan Pian kanssa jo viikko sitten saunapuheissa siitä pesänrakennuksesta. Kun sen on kerran tai kahdesti saanut tehdä ja siihen päälle poikaset, se menettää merkityksensä. Mä en yleensä jaksa kamalasti surra sitä, että meidän koti näyttää aina huumekämpältä tai pahemmalta kuin yhdenkään tuntemani poikamiehen pesä. Ja olen jo ajat sitten luopunut siitä ajatuksesta, että täällä olisi joskus joku mies, joka jakaisi kaikki huumeet kanssani. Miltä näyttää marttyyrin kotipesä? Tyhjältä pizzalaatikolta.

Todellisuudessa mä varmaan mietin, että missä mun kriisi on. Työkotilapsimieselämänsekakäyttäjäyksinäisyyskriisi. Jossain se on. Marmatin tätä kaikkea eilen melkein ääneen. En kuulemma tarvitse mitään kriisiä. Jos ois kunnon kriisi voisi saada apua viranomaisilta. Tai jos olisi tulipalo! Saisi apua palomiehiltä!

Mä tarvisen silityksiä ja jonkun joka ei jaa tiskejä kanssani, vaan tekee ne joskus puolestani. Jonkun joka tulee räntäsateessa mua vastaan asemalle ja halii ja sanoo, että mä keitän sulle kahvia. Edes joskus. Kerran elämässä riittää.

Mietin kuinka jotkut ihmiset vain häviävät elämästäni. Onko se sen arvoista, olla minä? Eivät kuole, mutta eivät ole olemassakaan. Ehdottomasti on, mutta ei se silti tunnu hyvältä. Pahinta on huomata, kuinka joku rakas haihtuu. Mutta kuinka rakas sellainen voi olla, joka vaan häviää?

Mä suhtaudun tähän nyt järkevästi, eli heti töistä päästyäni virkkaan voodoo-nuken. Poltan sen sitten yöllä roviolla.

Kyllä kaikki aina menee ohi. Ja sitten on juhlat. Hyvin pian. Rakkauskin on aina. Vähän kelmeä se on, mutta on.


11/14/2013

Marraskuu on kuukausien maanantai ja täysikuu




Olen valvonut yön. Haluan nähdä mitä tapahtuu jos aamu tulee. Yöllä luulin, ettei se tule, vaikka tiesinkin. Nyt kuulenkin sen jo. Se kuulostaa aina samalta. Autotieltä.

Pidän aamuista jotka tulevat valvotun yön päälle, kuin bonukset, pakottamatta ja horteisina. Pidän siitä, ettei tarvitse herätä ollenkaan ja siitä, että ei heräämisen päälle on tiedossa päivä täynnä maalaamista, katsomista, liikkumista ja kirjoittamista. En tiedä miksi minun on ajoittain päästävä tällaiseen puolipimeään psykoosiin. Ehkä se on sitä, että turha skarppius häviää hetkeksi ja on mahdollisuus tarttua johonkin mustaan ja kipeään. Kiusata itseään ja houkutella unia, jotka muuten eivät tulisi. Ja kun työt on tehty, on jumalaista nukahtaa johonkin vaan ja katsoa mitä seuraavaksi avautuu. Unissa, mielessä, kuolassa ja aivoissa.

Jos maanantai on viikonpäivien kahvi, niin marraskuu on kuukausien maanantai ja täysikuu. Tosin hieman ristiriitaisella tavalla. Koskaan ei osaa luottaa siihen, että säilyisi hengissä. Kesäöitä tulee valvoa, mutta marrasöitä myös. Muuten ei pääse osalliseksi siitä pökerryttävästä ja ristiriitaisesta rakkauden ja sekoamisen tunteesta, jota marraskuu kaikkinensa aiheuttaa.

Kunnon ihmiseksi mukautuminen on sujunut poikkeuksellisen hienosti. Yritän vielä tarkentaa sydämeen, josko siellä olisi vielä jotakin varastossa, kylmyyden varalle, suojamuuriksi ja tervahaudoiksi.

Ei siellä mitään oo. Se vaan takoo ja nykii. Voisikohan sen jotenkin suitsia. Tai oikeammin, voisiko sen päästää vapaaksi. Kyllä se tietäisi minne mennä. En ole uskaltanut päästää sitä vielä menemään, mutta monta päivää olen ollut sille lempeämpi, melkein äidillinen. Että potki vaan. Kyllä mä en kestä.



11/10/2013

Ah





Elämässä on ollut viime päivinä hetkiä. Sellaisia joihin mahtuu paskaa, vittuilua, hihitystä ja hyviä ristipistoja, huonoa unta ja ainakin vähän jotain irtipäästämistä. Ja tonneittain marmatusta. Mä olen löytänyt marmattamisen uudelleen ja tykkään siitä. Oikein etsimällä etsin hyviä asentoja marmattamiseen. Marmattaminen on minusta sanana vähän kuin mermaid ja siitä tulee hauskoja ristipistoja aivoihin. Kokeilkaa vaikka.

Saman voi kyllä hoitaa vaikka viinaksilla. Olen ollut yhteydessä giniin, joka sanana muistuttaa kinkereitä ja siitä vasta ristipistoja saakin aikaiseksi. Mä olen tässä myös etsiskellyt jotakin sanaa, mutta kun en ole löytänyt, niin päätin että kirjoitan vaan ristipisto. Sen hukkaantuneen sanan tilalle siis. Säästääkseni aikaa. Paitsi nyt just muistin, että ainakin yksi etsimäni sana on mielleyhtymä, joten sen voi nyt tästä siirtää sopivan tai haluamansa ristipiston kohdalle. Oletteko vielä mukana?

Olen varmaan joskus kertonut mun baaritukihenkilöstä, joka tuo aina eväät ja muut sellaiset mukanaan. Mulla oli suunnaton ilo olla taas eilen baaritukihenkilön kanssa hippaamassa. Eilen se homma lähti vähän lapasesta, koska baaritukihenkilö toi molemmille evääksi ikioman viinapullon ja madariineja ja pähkinöitä ja rusinoitakin saattoi olla.

Näimme paikallisella jazzklubilla Black Motorin. Mun on pakko myöntää että sekosin. Siinä vaiheessa en ollut vielä saanut lapasesta kinkereitä, joten humaluutta ei ollut ilmassa. Ainakaan montaa promillea enempää. Mä suljin silmät ja rentouduin pahemman kerran. Ensin mä nukahdin. Istuin siinä ja aloin nähdä unta lapsesta ja postilaatikosta. Postilaatikko oli harmaa. Heräsin siihen kun aloin nähdä lisää unta. Ei siinä vielä mitään, olen mä ennenkin nukkunut keikoilla, mutta seuraavaksi mä huomasin että mähän saan tästä orgasmin. Ajattelin ensin että voi kauhee paikka, ei sitä tässä voi, mutta sitten mä ajattelin, että on aikamoinen rikkaus saada orkkuja tuosta noin vaan ja siirryin seuraamaan sen tulemista. Mä tulin ennen Voodoo jenkkaa, mutta en muista mikä biisi se oli, joten olen viettänyt koko päivän etsien sitä biisiä. Tämä menee aika lähelle, huomasin juuri. Ootteko valmiita? Mä kyllä just huomasin, että ihan sama minkä biisin laitan pyörimään, niin heti alkaa lähteä lapasesta. Ristipistot.



Baaritukihenkilön kanssa me puhuttiin tärkeistä asioista. Niiden pohjalta neuvoisin kaikkia masturboimaan hyvissä ajoin ennen baari-iltaa. Vähintään heti aamulla kun herää ja toistamiseen iltapäivällä. Siinä välissäkin voi, jos töiltään ehtii. Ajateltiin, että se vähentäisi riskiä joutua jonkun humaltuneen savolaisjoukon yölaveriksi, äh kun yökaveriksi. Ja kuinkas sitten kävikään.

Meillä on myös harras toive löytää sellainen la-su-henkilö, joka tukisi ja turvaisi viikonlopun viettämistä kaikilla aisteillaan ja elimillään. Se myös tarjoilisi sen pyhäaamiaisen vuoteeseen, lämmittäisi saunan, silittäisi selkää ja laimentaisi krapulan. Se huolehtisi, että kaikki onnistuu. Hakisi mut pois tupakkapaikalta kourimasta poikien tissejä ja sen sellaista. Missäköhän sellainen tukihenkilö mahtaa sijaita. Ei näy aamiaista täällä. Paitsi että nyt taitaa olla ilta.

Tänään olen enimmäkseen ajatellut, että nyt saa holtiton hauskanpitäminen loppua ja minusta tulee kunnon ihminen. Kävin naiseni kanssa juoruamassa (minusta, miehistä, naisista, rakkaudesta) ja juomassa päiväkahvia. Tarjoilijan kerätessä likaisia kuppeja pöydästä, nappasin äkkiä vesilasini, huusin että tämä on mun ja heitin sen kiihkoissani päälleni. Refleksit on ainakin kunnossa. Hepulirefleksit.


11/04/2013

Jotain valitusta tähän





Heräsin eilen aamulla hevosen vierestä. Otin meistä kaverikuvan, mutta se on lievästi sumuinen, sillä puhelin joka toimittaa kameran virkaa oli tahraantunut kauttaaltaan lemon curdiin.

Oli bileet. Naisten kesken. Suljimme poikalapset sipsien ja limukan kanssa yhteen huoneeseen, katsomaan Päiväni murmelina -elokuvaa ja itse puhuimme hiljaa tärkeistä työ- ja kasvatusaiheista teen, skonssien ja sienipiirakan äärellä. Korkkailimme siis skumppa- ja punaviinipulloja kalleimmasta halvimpaan ja juorusimme enimmäkseen miehistä, samalla kun joku kävi salaa tarkistamassa, että pojat ovat oikeasti naulittuina murmelimeininkiin, eivätkä kuule inahdustakaan. Me ollaan sentään niitten äitejä.

Yhdellä ystävälläni on sellainen ongelma, ettei se oikein jaksaisi deittailla ketään. Se menee treffeille umpiväsyneenä, koska se on lukenut aamuun asti esimerkiksi Näin tunnistat narsistin -teosta ja on sen ansiosta mitä parhaiten valmistautunut tapaamiseen. Paitsi ehkä tapaamaan mukavaa ja kohteliasta miestä, joka tarjoaa illallisen. Siis narsistithan on just noita! Se on ihan ymmärrettävä ongelma, kun huomioi kaikki sen deitit ja sitten meidän kaikkien muitten deitit ja nekin vielä, joista on vaan kuultu juttuja.

Mullahan ei ole mitään deittailuongelmia. En deittaile ketään, koska en osaa, enkä ole saanut oikein ketään ahdistettua sellaiseen tilaan, että se näkisi ainoana ulospääsytienä mun deittailuni. Se ei tietenkään estä mua jakamasta ihmissuhdeneuvojani (ja vähän väliä muutakin) suu vaahdossa. Joskus saatan muistuttaa, että olen kuitenkin nainen joka herää aamulla hevosen vierestä, tai milloin mistäkin, vaikkapa tippukiviluolasta, joten jos haluaa samanlaista elämänkokemusta, niin mun neuvoja kannattaa kuunnella.

Ystäväni toivoi, että voisi lähettää potentiaalisen miehen parin lähinaisen kanssa illalliselle ja nämä sitten ottaisivat selvää miehen mahdollisuuksista toimia kumppanina. Ettei mikään ihastuminen ja sen sellainen tunneperäinen moska, pääsisi häiritsemään ystävättären omaa aivotoimintaa noinkin tärkeässä tilanteessa. Pari kertaa kyllä pitäisi jaksaa käydä itse kahvittelemassa ensin ja sitten lähettää mies katsastukseen. Se olisi sellainen epämuodollinen ja mukava tilaisuus, jossa istuttaisiin iltaa ja nautittaisiin hyvää ruokaa ja viiniä. Minusta se oli valtavan hieno ajatus! Aloin luonnostella sellaista tutkimuskaavaketta, jonka mies ensin täyttäisi, sekä pimeää suljettua tilaa, joka olisi panssaroitu, eikä sieltä pääsisi ihan helposti ulos. Happeakin olisi rajoitetusti. Siis kolmannen asteen kuulustelu. Aamulla tämä ei tuntunut enää niin hyvältä ratkaisulta. Ehkä sille on syynsä, että juuri minä herään aamulla hevonen tai jokin muu vieras eläin vierelläni. Ehkä sen ystävättärenkin pitäisi lähettää se deittinsä illalliselle kahden mieskaverinsa kanssa. Mies miestä vastaan.

Koin kyllä hirvittävän laajan tuntemuksen onnestakin. Näin sattumalta Yhden miehen. Se istui kahvilassa naisen kanssa, vieretysten. Aivan huomaamatta viitoin miehelle kysymyksen, että onko tämä nyt se nainen. Oli. Tuli melkein tanssittua ja kiljuttua ääneen. Mun neuvot siis toimii ja on olemassa miehiä, jotka ymmärtävät niitä ja niiden siirtämistä käytäntöön. Edes minä en ymmärrä kieltäni niin hyvin! Eläköön miehet!

Ja siitä viestinnästä vielä. Mulle tuli eilen todella ytimekäs tekstari: "Vittu. Kabaree?" Mä tiesin heti mitä se tarkoitti. Arvostan. Mun pää on niin täynnä marraskuuta, mutkia ja unia, että mun on vaikea tarttua konkreettisiin asioihin ja ymmärtää ne sellaisenaan. En oikein tiedä mikä mua vaivaa, mutta ainahan mua jokin.

Kiitos Pilvin, illalla mä sitten pohdin vakavissani tissejä. Pilvihän saa kenet tahansa ajattelemaan mitä tahansa. Yleensä jotain meikkijuttuja ja kaikkia mahdollisia vikoja, joita naisen keho on pullollaan. Ennen Pilviä, mulla oli paljon vähemmän ongelmia. Mä olen vuosikymmeniä vanhempi kuin Pilvin tissit yhteensä ja siten kai jotain äärettömän vanhaa. Mä en ole ikinä ajatellut syrjiä niitä ikänsä vuoksi, erillisenä ja vakavasti vaurioituneena osana itsäni. Ne nyt vaan on mun tissit. Muistan pitäneeni niitä ongelmana joskus 30 vuotta sitten, jolloin pelkäsin niiden roikkuvan. Tein silloin jostakin 50-luvun naisoppaasta löytämäni testin, jossa lyijykynä asetetaan tissin alle ja jos se pysyy siellä, niin tissit roikkuu ja joudut kadotukseen tai ainakin toppaamaan rajusti. Nyt mun ei tarvinnut turvautua lyijykynätestiin. Mä tiedän että ne roikkuu. Mä kokeilin tässä pöydällä olevalla liimapuikolla ja sekään ei tippunut. Seuraavaksi kokeilin vessapaperirullalla. Täydellä. Kylä sekin melkein pysyi paikallaan. Mutta kyllä mua nauratti vessan peilin edessä, Pirkka-vessapaperirulla tissin alla. Koska mulla ei ollut tarjota silmänympärysvoidetta tissille, silitin sitä vähän ja tarkistin sen kaverinkin, josko niillä jo olisi syöpä. Ei kai ihan vielä.

Jotenkin olen ajatellut, että alle nelikymppisiltä pitäisi kieltää kaikki vanhenemiseen liittyvä ininä, koska niillä ei ole mitään saumaa tietää siitä paljoakaan. Mutta nyt kun itse vanhenen, joskus monta tuntia päivässä, olen muuttunut vähän lempeämmäksi. Valittakaa vaan ja vanhetkaa, kyllä se siitä ja silisili. On ihan turha selittää, että neljänkympin jälkeen moni asia muuttuu aika kivaksi. Melkein ihanaksi. Joskus jopa koko itse. Paitsi silloin kun huomaa hetkellisesti olevansa taas viisitoista.



11/02/2013

Huunpurema




Marraskuu on alkanut. Löysin ensimmäiset mustelmat iholtani, kuoleman kielellä tehdyt. Onneksi on pimeää aina. Jos ei olisi, panisin silmät kiinni ja jääpaloja kainaloon. Ihana marras.

Mä käyn kuumana kuitenkin. Veri ei meinaa millään seisahtua. Just Pilvin kanssa mietittiin, että mitä sitä panisi. Pilvi panee tiikerikakun uuniin ja mä panen jotain suuhuni.

Eilenkin olisin saanut panna, mutten ottanut tarjousta vastaan. Kuvan Herra Huu kysyi suoraan, että pantaisko. Sanoin ettei nyt ihan irtoa, mutta katotaan joku toinen kerta. Sillä on kuulemma niin iso muna, että naisia sattuu kun se panee niitä takaa. Mä sanoin että varsinkaan sitten en lähde ja kannattaa opetella käyttämään sitä munaansa.

Just kun pääsin sanomasta siitä selkeestä viestimisestä. Nyt en sano mitään.


Epistä

  Maija ja Suvi ”Te uskonette       meit' tuntijoiksi paikan tään, mut oomme       me myöskin matkalaisia kuin tekin.” * Kieltäydyn tied...