Johnny Depp ja Seksihullut

Egon Schiele, Sleeping Couple, 1909

.

Lähteminen on joskus tuskan takana. Ei eilenkään pelottanut se, etten jaksaisi viettää aikaa tai ettei minulla olisi hauskaa. Olen vain niin väsynyt puhumaan ja olemaan, että pienikin sosiaalisuus uuvuttaa ja tarvitsen vähintään kaksinkertaisen ajan toipuakseni. Omalle klubille on vain mentävä, sillä edellinen kerta jäi väliin. Se on syntiä. Tankkasin etukäteen teineistä intoa ja olin kotibaariin päästessäni sopivassa koomassa. Mummoilin taksilla ovelta ovelle ja taas ovelta ovelle. En ottanut edes käsilaukkua mukaan. Alusvaatteistakin oli vain puolet matkassa. Silti kiilasin ovella pari asiakasta ja ravintolapäällikkö hymyili tyytyväisenä: Sinä tulit! Aah! (Ei se ehkä sanonut aah, mutta saattoi se sanoakin. Ette saa koskaan tietää.)

Kävin heittämässä takkini jonnekin nurkkaan ja samaan paikkaan meni puhelin. Luovun ehkä seuraavaksi takista. Kävin itkemässä E:n kanssa terassilla. Tai aloin itkeä kun jouduin puhumaan. E vain silitti. Olo ei muuttunut erityisen surkeaksi. Tuntui vain elämältä. Sillä terassilla on tullut tehtyä kaikenlaista.

Seuraavaksi etsin paikkaa kuulla ja nähdä musiikki, mutta näinkin kivannäköisen miehen ja jouduin katsomaan uudelleen. Se oli Johnny Depp! Työterveys ei ollut matkassa, joten suuntasin hetken mielijohteesta Johnnyn pöytään. Ajattelin istahtaa vain hetkeksi, mutta siinä kävi sitten niin, että vasta valopilkku erotti meidät. Puhekeskukseni aktivoitui hiljalleen ja se puhe oli hyvää. Se tuli oikeaan aikaan ja paikkaan, tarrautui todellisuuteen ja alkoi lörpötellä ja vuoropuhella. Mistä me puhumme kun puhumme kaikesta? Johnny Depp pyysi kirjoittamaan erään asian, mutta en kirjoita sitä, koska sillä ei ole mitään väliä. Enkä kirjoita paljoa mitään muutakaan, koska sillä on väliä.

Puhuimme silti kaikesta. Aivoista, kesästä, rakkaudesta, sairaudesta, ihmisuhteista, ihmisistä, kirjoittamisesta ja vasenkätisyydestä. Johnnyn kanssa on parhaimmillaan ihanaa puhua. Se on kovin arkista ja välillä kitkerääkin ja juuri siksi se on kiinnostavaa. Pidän siitä erilaisesta tavasta ajatella, itsepäisestä ja selkeästä insinööriajattelusta. Arvostan sitä. Silti olen siinä puheessa turvassa. Joidenkin kanssa on vain kiinnostavampaa ja avarampaa keskustella. Se aiheuttaa jonkinlaista lievää flowta, johon en nyt uskonut kykeneväni. Puhuimme muutamalla sanalla miehenkin. Johnny kuuli, että sanoin rakastavani todella paljon sitä, siis Johnnya. Korjasin että en minä sinua vaan sitä miestä. Korjasin että kyllä minä sinuun olin hirveän rakastunut. Ja korjasin vielä että olin hirveän ihastunut en rakastunut. Tökeröä, mutta kaikki vain valui ja töksähteli ulos suusta, eikä se meitä haitannut.

Seksihullut jäi näkemättä. Kuulin kyllä. Mutta en malttanut sitten muuta kuin puhua ja kuunnella puhetta. Johnny Depp taisi valittaa mökää, joka kolahteli yli puheen.

Tänään olen herännyt aikaisin ja jäljittänyt puhelintani. Olen koonnut palapeliä ja miettinyt rauhassa asioita. Hiippailut ympäriinsä ja antanut teinien nukkua iltapäivään ja tehnyt niille ruokaa. Tammikuussa minulla on varmaankin tapana julkaista edellisvuoden panotilastot täällä ja kirjoitella horoskooppeja. Kirjoitan horoskoopin ehkä jo huomenna. Panotilastoja en ole tehnyt. En ole pannut.

Sitä olen samalla miettinyt, että läheiset ihmiseni ovat valiojoukkoa ja vähän vähemmänkin läheiset valiojoukkojen sivuhaara. Erilaisia, erityisiä, outoja ja tavallisia, rakkaita ja ihania ihmisiä. Se on ihmisvihaajalta tosi hyvin. Vuodenvaihde on mennyt vähän sivuhaaraa meloessa. Pienimmät asiat ovat tärkeimpiä. Kummitukselta tuli fb:ssä viesti, joka alkoi, että Hei kulta. Vaalin sitä(kin). Ja jos olenkin hirveän surullinen tai vaikea tai mahdoton ja torjuva ja itkuinen, niin se ei aja ketään pois. Ennemminkin tuo lähemmäs. ja sitten huomaan yhtäkkiä olevani iloinen. Pakottamatta ja vähän pakahtuen. Kaikki lahjat, yllätykset, sanat ja välittäminen, ovat jotakin sellaista, josta alan ihan kohta kiittää. Tänään olen katsellut olemistani lempeässä valossa. Näyttää hyvältä.