1/19/2017

Kaikki kuoli


Kävin Piian kanssa elokuvissa syömässä popcornia, sipsejä, marmeladia ja suklaita, sekä juomassa pillimehua. Varasimme koko takarivin tälle kulttuuritoimelle. Popcornit oli melkein syöty ennen elokuvan alkua, tai siis jo ennen niitä mainoksia ennen elokuvan alkua. Mainosten kestäessä ehdin unohtaa mitä olemme katsomassa. Keskittymiskyky on kuin harakalla. Tosin takkia riisuessa huomasin unohtaneeni myös mekkoni. Tuli vähän kiire lähtö, kun tein aamun töitä kotona. It's happening again.

Elokuva oli oikein viihdyttävä. Joitakin kerronnallisia epäkohtia ja järjettömyyksiä siitä löytyi, jotka tavallaan selittävät sen, että universumin kaukaisessa galaksissa on kaikki vähän vituillaan sukupolvesta toiseen. Mads Mikkelsen (183 cm) sinnitteli sen aikaa elossa, että sain nautiskeltua koko rahan edestä (superpäivä, halvat hinnat). Melkein kaikki muutkin kuolivat. Jossain vaiheessa aloin miettiä, että onkohan minulta jäänyt 1-6 Tähtien sota -elokuvaa näkemättä. Ja mikä se Voima ( ∞ cm) oikein onkaan. Alkoi kiinnostaa. Parhaiten muistan sen, kun joskus 80-luvun alussa naapurin pojat kirjoittelivat parkkipaikan asfalttiin väännöksiä Star Wars elokuvista. Jedin lapaluu. Imperiumin vatsaisku.

Onneksi jatkotrilogian seuraavaa ensi-iltaa tarvitsee odottaa vain joulukuuhun. Pitää ehkä katsoa pari alan elokuvaa tässä välissä. Olen varmasti silti ihan pihalla näitten kanssa. En ollenkaan erityisherkkä Voimassa. Piia on, joten voin aina kysyä tyhmiäkin asioita ja Pia selvittää rauhassa siihen asti, että menen vähän sekaisin ja kyllästyn.

Räjähdyksistä kylläisenä harhailin kaupungilla ja kiersin pidempää reittiä kotiin. Teki mieli olla tuulen tukistettavana. Se sai hiukset takkuuntumaan ja tunki niitä suuhunkin. Haistoin ja maistoin kevättalven. Kotona luin paikallislehdestä, että tuuli oli romahduttanut keskeneräisen talon. Tuli heti Voimallinen olo ja nukahdin sohvalle. Näin unta jossa olin vaihto-oppilaana Amerikassa. Aurinko paistoi ja olin menossa kirkkoon. Siinä oli painajaisen alkeet käsillä joten heräsin yläkerrasta kantautuvaan Saku Sammakkoon ja rytmikkäisiin taputuksiin. Kaikki tämä, Tähtien sota, tuulet, unet ja laulut, saivat minut niin levottomaksi, että lähdin uudelleen ulos.

Teki mieli lisää jotakin herkkuja. Teini oli kitannut kaiken suklaamaidon ja melkein kaiken vaniljamaidon ja puolitoista litraa rasvatonta. Se ryyppää minut perikatoon. Soijamaidot on aamusmoothieta varten, mutta nykyisin meillä on aamu 24/7. En tiedä onko tässä jokin ainoan lapsen onni matkassa, sillä jos näitä olisi vaikka neljä, olisin ollut perikadon peränurkassa jo vuosia sitten.

Ajattelin koko kotimatkan lämmöllä Petriä, jolle olen ollut ihan sikamainen nainen, tehnyt rienaavan paperinuken ja kaikkea (haluatteko nähdä?), mutta joka lähetti sen blenderin joululahjaksi ja on muutenkin ollut jotenkin tukeva. Itse jaksan tuskin kiitosta sanoa. Ajattelin siksi, että kassi oli täynnä puolukoita ja mustikoita ja banaaneja ja leseitä ja mangoa ja ananasta ja herukoita ja mansikoita ja jugurttia ja sitruunaa. Se blenderi on yhtä kyltymätön kuin teinikin. Ja sen ääni kiirii joka aamu klo 6:45 läpi kaupungin. Herättää herkimmät vainajatkin.

Ajattelin, että vielä jonakin päivänä luen kilometrin saapuneita fb:n viestejä ja vastaan niihin. Ihan muuten vaan. Fb on Saatanasta seuraava, koska sitten kun siellä ei ole, huomaa että viestit vaan kolisee meseen ja lisääntyy. Ahdistus kasvaa. Olen minä joihinkin jo vastannutkin. Niihin, jotka tulevat oven läpi, jollen inahda.

Sherlock Holmes ja Saima Harmaja voivat allekirjoittaa viestinsä samoilla kirjaimilla kuin minäkin. Ehkä siksi vietän yöni Holmesin kanssa. En suostu kolmen kimppaan, se on niin nähty. Harmaja kieriskelköön haudassaan.



2 kommenttia:

  1. -mina-21/1/17

    Meillä asuva tahtoisi painaa like-nappulaa. Ei ymmärrä, ettei blogeihin niin kommentoida. Mutta kun jotain sillä aina menee vikaan, kun Hän sulle yrittää jotain sanoa. Sanon mie sitten. En tule oven läpi, kun voin onneksi lukea täältä asioita.

    VastaaPoista
  2. Voi Hän! Näen tuskailemassa kommenttilaatikossa ja etsimässä oikeaa nappia. Sanotaan sitten taas kun nähdään. Laajempi tunneskaala.

    VastaaPoista

Epistä

  Maija ja Suvi ”Te uskonette       meit' tuntijoiksi paikan tään, mut oomme       me myöskin matkalaisia kuin tekin.” * Kieltäydyn tied...