Olen muutaman päivän suorittanut raivausta. Se on jotakin tuhovimman ja konmarin välimaastosta. Uuvahdan siinä vaiheessa, kun kaikki on levällään ympäri kämppää ja väsyttää kamalasti. No, ainakin täällä oli siistiä. Liukastelen muovitaskujen yli mutteripannulle ja istun päiväkahville parvekkeen aurinkokatsomoon. Jään tähän, tässä on hyvä.

Mihin minä laitan nämä hamahelmet joita kukaan ei meillä enää näperrä? Mihin minä laitan nämä Nanny Stillin harlekiinit, joista kukaan ei koskaan juo mitään? Ja rakkauskirjeet, ainainen riesa. Paha karma varmasti lanaa minut maantiejyrällä, jos nyt heitän nämä pois. Kannattaako säästää rakkauden sanoja ihmiseltä, joka on kuitenkin aikoinaan pettänyt minua kaikkien kanssa. Luulisi taakan kevenevän jos...Selittelen Piialle, joka yleensä estää minua tuhoamasta rakkauskirjeitä.

Tuon kirjeet takaisin roskiksesta.

Ne ansaitsevat jotakin muuta, vaikka tulla poltetuksi roviolla. Jotakin juhlallista ja hauskaa. Paperi on haurasta ja joskus vaaleanpunaista. Minulta varastettua. Missähän täällä on lähin rovio?

Ajattelen jokaisen löytämäni hämäräperäisistä syistä säästetyn kuminauhan kohdalla lasta. Miltä siitä mahtaa tuntua periä tämä? Heti helpottaa. Vien kirjeet takaisin roskiin.

Haen kirjeet roskista.