1/07/2017

Siinähän te olette!



Nyt se sitten tapahtui. Taas. Kun tarpeeksi usein tapahtuu sattumus, niin siitä tulee jotakin muuta. Meinasin sanoa, että kun kaikki muuttuu sattumaksi, niin kaikki on taas ei mitään, mutta enpäs sano. Ehkä sanonkin että kaikki onkin kaikkea. Ja ainakin tässä tapauksessa sattumaa edeltää johdatus.

Väsytin itseni eilen ärisemällä palapelille, siskolle ja Carrie Fisherille. Puhuin päivän aikana kaksi puhelua ja toinen niistä oli liikaa. Tajusin että Carrie Fisher, joka juuri kuoli (kuten kaikki muutkin viime vuonna) on syntynyt samana päivänä kuin minä. Sitä sitten lukemaan. Sohvannurkassa koko päivä, välillä palapelin kanssa kiistelyä, laimeita muistiinpanoja ei mistään ja kekseliäitä pikaruokia koko perheelle. Carrie Fisher on siitä huono, että teksti muistuttaa kovasti amerikkalaista stand upia, jonka seuraaminen pelkän tekstin voimalla on pöhköä. Varsinkin, jos lukija ei erityisemmin välitä stand upista millään kielellä tai mantereella, varsinkaan amerikan. Hyvää siinä on kepeä ja harmiton rytmi, joka varmasti puheena toimii isommillekin yleisöille. Nauroin minäkin kahdessa kohdassa ääneen. Hulluus ja epätäydellisyys on aina hauskaa.

Aamulla tajusin, että ensimmäistä kertaa pariin kuukauteen olen nauranut ja kiukustunut spontaanisti. Itkupotkuraivarit palapelille on uusi minä. Tajusin senkin, että luin nopeasti ja putkeen kokonaisen kirjan. Yksi kirja ei keskittymiskykyä tee, joten aamupäivällä liihoittelin kirjakauppaan. Ihan vaan ostamaan lapselle vaaleanpunaista paperia, mutta kyllä sieltä takertui jotain omaankin hihaan. Ja sain maailman parasta palvelua. Vaikka en oikeastaan sitä odotakaan kaiken sen teipin, lahjapaperin, höyhenten ja namujen keskellä. Kirja jota etsin ja jonka piti olla hyllyssä ei ollut siellä ja myyjä lähti sitä jäljittämään. Se kävi läpi kaikki hyllyt, josko kirja olisi vaikka kulkeutunut, ja lopulta se kävi pläräämässä varaston. Kirja löytyi. Olin ylitsevuotavan kiitollinen ja iloinen.

Ja sitten tapahtui se sattumus. Latasin puhelimeen messengerin kadulla, että saan lähetettyä viestin Kummitukselle. Tiesin Kummituksen olevan Kuopiossa, mutten tiennyt kuinka kauan ja kuinka lähellä. No hyvin lähellä, sillä kolme minuuttia lähettämäni viestin jälkeen huudahdin ääneen, että siinähän te olette! Halasimme ja nauroimme kadulla. Hän ei tietenkään ollut ehtinyt nähdä viestiäni, mutta kuten aiemminkin, tiemme kyllä tarvittaessa kohtaavat. Ensin hiljakseen täällä ja sittemmin myös oikeassa elämässä. Kummituksella oli mukanaan miehensä minun fanini, joten kyllä kelpasi. Annoin kättä ja esittelin itseni, mutta hän kuulemma tuntee minut jo aikaisemmista elämistä, joten tyydyin vain toteamaan, että ai niin, siellähän me. En edes ehtinyt ajatella miten tyhmä, ruma ja hirveä ihminen olen. Vartti tästä istuimme lämpimässä pubissa, heittelimme ilmaan Atwoodit, Hurmeet, Fisherit ja hulluuden. Ja minä tietenkin itkin. Eikä se haitannut ketään. Minulla on usein onnea ihmisten kanssa. Toivottavasti kohta muistan sen.

Universumille tämä ei tietenkään riittänyt, vaan se lähetti kopallisen miespuolisia kanssaihmisiä parveilemaan pöytäämme. Yksi heistä tuli liian lähelle ja koski minuun, sipaisi hiuksia, noin kaunis nainen. Virkeä tappamisen halu heräsi. Se on minussa syvällä. Inhoan ja pelkään kosketusta jota en itse halua tai joka yllättää. Viikko sitten olisin varmasti alkanut vain itkeä. Nyt olin jo valmiiksi pakahtunut siitä mitä ehdimme viestiä Kummituksen ja fanin kanssa. Nauroimme, ettei näin hyvä flaksi ole käynyt ikiaikoihin. Sitä paitsi, ainakin minun on muutenkin vaikea havaita mitään isku- ja lähestymisyrityksiä, sillä en vaan tajua niitä tai sitä, että joku olisi kiinnostunut minusta. Mies oli kyllä hyvin suora, joten reaktioni oli aivan yhtä suora.

Paras oli viimeinen setämies, joka kertoi vielä kadulla, että olemme ilmiselvästi eksyneet, koska missikisat pidetään satamassa päin.

Nyt tekee mieli hernekeittoa ja musiikkia.






1 kommentti:

  1. Ihmeellinen on maailma ja me ihmiset siinä. Oli hyvä nähdä. Seuraavalla kerralla parempi piilo ja enemmän aikaa.

    VastaaPoista

Epistä

  Maija ja Suvi ”Te uskonette       meit' tuntijoiksi paikan tään, mut oomme       me myöskin matkalaisia kuin tekin.” * Kieltäydyn tied...