Olen saanut aivoni hetkellisesti oikosulkuun. Olen päätynyt siihen, ettei minulle oikeastaan sovi ajattelu ollenkaan. Ei se ajattelu yksinään saa aivoja kiehumispisteeseen, vaan lukeminen, etsiminen, kirjoittaminen ja muistaminen. Ajattelun ajatteleminen ajoi minut lopulta pihalle ja kävelemään ison ympyrän. Aika nopeasti sain itseni rauhoitettua selväjärkiseen suvantoon, jossa ehdin ajatella aistillisuutta, kehon yksinvaltiutta maailmassa olemiseni ruumiillistumana, Jumalaa ja Simsejä.
En todellakaan tiedä miksi ajattelin Simsejä. Ehkä siksi, että minulla oli käsilaukussa nippu tankoparsaa, pekonia ja kananmunia. Ja mielessä jotakin niin abstraktia kuin Jumala. Ruoka liittyy vääjäämättä aistillisuuteen ja olemiseen. Joskus aikoinani pelatessani Simsejä, opettelin kaikki mahdolliset huijauskoodit nostaakseni taloudelliset resurssini pilviin ja käytin paljon aikaa hahmojeni hengiltä saamiseen. Hukuttamalla uima-altaisiin, muuraamalla heitä suljettuihin huoneisiin, näännyttämällä nälkään ja aiheuttamalla murhaavia tulipaloja. Kaipasin kävellessäni hetken aikaa pelin suomaa jumaluutta ja tappamista. Vapautta toimia itse luodussa universumissa miten lystää.
Se että olen tässä ja ollut jo vuosikymmeniä, ei helpota ollenkaan. Minun pitäisi olla jo viisaampi ja kaikin tavoin ehompi ihminen. Mietin, mistä tälläiset sisäiset määräykset todellisuudessa oikein tulevat ja onko niitä syytä pohtia ollenkaan. Olenko vain hidas ja laiska ihmisyyteni toteuttamisessa. Kohtelenko kehoani ja suurenmoista mieltäni kaltoin. Hukkaanko resurssini.
Yöllä näin unta Mannerheimista. Luulen sen johtuvan siitä, että katsoin ennen nukahtamista (enimmäkseen vain kuuntelin) youtubesta Teemu Keskisarjan Mannerheimin lapsuudesta ja nuoruudesta koululaisille pitämän yleisöluennon. Rakastuin hetkeksi paljon. Siis Keskisarjaan, en Mannerheimiin. Tarkistin kesken luennon Keskisarjan horoskooppimerkin, josko se sopii yhteen omani kanssa ja kyllä se sopii! Makasin sohvalla ja yritin samalla paikantaa selässäni asuvan kipeän syöpäkasvaimen. Todennäköisesti se on lihasjumi, stressin ja intiimin paniikin aiheuttama sekasikiö, joka poistuu kunhan muistan joskus venyttää sitä, sohia tennispallolla ja käydä saunassa ja uimassa. Tämä kaikki aiheutti kummallisen perusinhimillisen yksinäisyyden ja pohjattoman mustan tyhjyyden tunteen, joiden kanssa kävin maate.
Mannerheim siis soitti yöllä ovikelloa. En tiedä miten se pääsi rappuun. Se oli kohtelias ja kysyi olisiko minulla lainata viisi euroa bussilippuun. Ajattelin hevosta. Että voi hyvä mies, missä sun hevonen on? Annoin sille vitosen ja se kiitti ja lähti sapeleineen marssimaan alas rappusia. Aloin miettiä, että tässä on nyt kyllä niin ainutlaatuinen tilanne käsillä, että enhän minä voi antaa sen tuosta noin vaan mennä. Vähänkö vitutti, että heräsin juuri siinä kohtaa, kun olisin tarjonnut Mannerheimille aamukahvit.
Jätän tämän unen nyt analysoimatta. Ei kaikkea tarvitse sorkkia. Sitä minä vaan, että tilasin Keskisarjan, en Mannerheimia. Ensi yönä uusi yritys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti